Blogaaja: Joni Salovaara
Joni Salovaara
Olen monipuolisesti kamppailulajeista,urheilusta, harjoittelusta ja hyvistä elämäntavoista kiinnostunut vapaaottelun harjoittaja Espoosta. Monipuolinen kaveri noin muutenkin.

Viikko ottelun jälkeen

Kirjoittaja: Joni Salovaara

Viikko sitten kärsin tappion ottelussani ja sitä on sulateltu nyt viikko. Ystäväni mainitsi tuossa, että vaikka tulee kaadetuksi ja nousee nopeasti ylös, se ei pelkästään riitä. Tärkeintä on, mitä aikoo sen jälkeen tehdä - todellisuudessa se ratkaisee. Koen olleeni oikealla tiellä ennen ottelua ja kehittyneeni matsiin valmistavilla viimeistelyviikoilla paljon. Vaikka tappio tuli, olen tyytyväinen tekemiini asioihin harjoituksissa ja olen varma, että pienellä viilauksella virheet, jotka ratkaisivat ottelun tällä kertaa, saadaan kitkettyä pois. Lajissa voi pienet virheet ratkaista koko ottelun ja tällä kertaa tein muutaman. Nuo virheet käsiteltiin nopeasti ottelun jälkeen ja niiden suhteen tapahtuneesta päästiin nopeasti eteenpäin. Iso kiitos kulmamiehilleni Miikalle ja Gregulle, jotka olivat purkamassa kanssani tapahtunutta heti ottelun jälkeen.

Pidin ottelun jälkeisen sunnuntai päivän lepoa ja vedin hanskat käteen maanantaina. Olen tehnyt paljon otteluharjoituksia jo tällä viikolla ja Lucio Linhares ohjaa Bjj- ja lukkopainilerin salillamme nyt viikonloppuna. Autan seurakaveria valmistautumaan hänen otteluunsa, joka otellaan Venäjän laitamilla Vladivostokissa, johon lähden myös mukaan huoltohommiin. Itsellänikin on vielä ottelu suunnitteilla lähiaikoina. Lähdemme Pro Teamin jätkien kanssa Teksasiin treenaamaan kolmeksi viikoksi ja kiertelemään paikallisia saleja. Ikimuistoinen reissu on tulossa! Tarkoituksena olisi otella vielä ennen matkaa. Tänään nautitaan äitien seurasta.

Tästä löydät pienen pätkän lämmittelystäni juuri ennen ottelua!

-J

0 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...

The Fight Is ON!

Kirjoittaja: Joni Salovaara

Viikon päästä lauantain ottelen urani kokeneinta vastustajaani vastaan. Sergej Grecicho on kaksin kertainen Sambon maailman mestari ja todella taitava vapaaottelija,eritoten mattokamppailussa hän on todella vaarallinen. Sergejon urallaan voittanut 11 ja hävinnyt neljä otteluistaan. Sambosta sen verran, että laji on Venäjällä ja Aasiassa todella suosittua, hyvin vapaaottelun tapaista täyskontakti kamppailua.

 

Otteluni on vapaaottelun ja potkunyrkkeilyn Sm- kilpailuiden yhteydessä Tapiolan Urheilupuistossa, Espoossa. Käytännössä ottelen omalla takapihallani ja olen valmis taistelemaan voitosta by eny means necessary!

Olen valmistautunut otteluun tavallaan jo pitemmänkin aikaa, koska olemme keskustelleet, että kyseisessä tapahtumassa järjestetään muutama ammattilais säännöin käytävä  vapaaottelu matsi. Varmistus asiaan tuli kuitenkin pari viikkoa sitten ja vastustaja sen myötä. Varmistuneen vastustajan ja otteluni kuultuani olen kiertänyt muutamalla eri salilla hakemassa sparria ja oppeja, nimenomaa tätä kyseistä vastustajaa vastaan. Tuntuukin siltä, että olen oppinut rutkastiuutta ja olen saanut toimivia jippoja ensi lauantaina vastakkaiseen kulmaan asettuvan Grecichon varalle.

Uskon, että pystyn hyödyntämään uusiakin tekniikoita, vaikka aika onkin kovin lyhyt varsinaisesti täysin uusien tekniikoiden oppimiseen. Oivallukset harjoituksissa ovat olleet kuitenkin  niin hyviä, että luotto on kohdillaan, nyt viikkoa ennen ottelua. Huomenna matkustetaan vielä Turkuun viimeiseen kovaan otteluharjoitukseen. Turussa pääsen harjoittelemaan Niinimäen Tompan  sekä Timo-Juhani ”Tipi” Hirvikankaan jalkalukko kouluun, josta selvittyäni ei Liettualaisella ole enää mitään uutta annettavaa.

Tulkaahan paikan päälle kannustamaan ja seuraaman muutenkin historiallista kamppailu-urheilu taphtumaa, kun ensimmäistä kertaa vapaaottelun ja potkunyrkkeilyn Suomen mestaruuksista isketään saman katon alla samoina päivinä!

0 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...

Omega-3/kuitu -pommi välipalaksi?

Kirjoittaja: Joni Salovaara

 

Tämäkin herkku on peräisin meidän mahtavilta Cocovi-teamin kokeilta. Suosittelempa selailemaan heidän päivityksiään. Huippu reseptejä!

1.Suhde tähän on itsellä aikas mututuntumalla, mutta suunnilleen 1 osa Chia-simeniä ja 2 osaa vettä. Isommassa satsissa voi lisäillä jompaa kumpaa miellyttävän koostumuksen saavuttamiseksi.

2.Myös kookosöljyä saa lisätä oman maun mukaan. Itse pidän mausta ja tähän lautasellisen laitoin reilu 2rkl. kookosöljyä.

3. Sekottele ja jätä "hyytelöitymään" minimissään 15-30 minuutiksi tai laita jääkaappiin ja syö kun siltä tuntuu.

Lisäile sekaan marjasekoitusta tai jotakin tiettyä lemppari marjaa. Toimivimpana pidän ujosti vielä jäisinä olevia marjoja.

Tässä vähän infoa tästä omega-3 ja kuitu pommista:

Chia siemen sisältää n. 40 % kasviöljyjä, arviolta 20 % proteiineja eikä yhtään kolesterolia. Siemen koostuu merkittävistä määristä kuituja, antioksidantteja ja vitamiineja (A, B1, B2, B3) sekä lisäksi mineraaleja kuten kalsium, rauta, sinkki yms. Tuotteen tärkein ominaisuus on sen sisältämän öljyn Omega-3 pitoisuus, - jota on enemmän kuin kalassa tai muissa jyvissä tai siemenissä. Omega-3 öljyt ovat tärkeässä roolissa vitamiinien ja muiden rasvojen liukenemisessa.

 


0 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...

Pääsiäisen riennot

Kirjoittaja: Joni Salovaara

Pääsiäinen on vietelty ja kokemuksia rikkaampana palattu tänään nomaalimpaan rytmiin. Neljä vapaapäivää päivätyöstä= neljä hyvää harjoittelupäivää. Tässä vähän yhteenvetoa harkoista:

Pitkäperjantai oli tarkoitus aloittaa harjoittelulla heti aamusta, mutta hartaan itsetutkiskelun ja syvällisen pohdinnan tuloksena päätin antaa itselleni aamupalveluksesta vapaata ja lojuin olohuoneessa aamukahvista, Chia-siemenpuurosta ja kevätarskasta naustiskellen.

.

Iltapäivällä päivän harjoituksessa aiheena oli pystyottelutekniikoita pistehanskoihin sekä potkutyynyyn ja päälle juostiin lenkki. Reenistä jäi mieleen sana "laatu" ja ajatus siitä, että näin laadukkaiden harjoitusten siivittämänä voin kehittyä loputtomasti.

Lauantain ja sunnuntain epistola oli potkunyrkkeilyn kevätleiri, joka pidettiin kotisalillani Kamppailuopistolla, Espoossa. Leirin vetäjänä toimi Jyrki Saario, joka omaa todella mittavan uran kamppailijana ja eritoten opettajana. Myös itsepuolustus lajien puolella Jyrki Saario tunnetaan pitkän linjan kouluttajana kansainvälisesti.

Leirin pääpaino oli perustekniikoissa, kuten suorat lyönnit ja kiertopotkut. Näitä tekniikoita sekoitettiin muutamalla yksinkertaisella askellus-kombinaatiolla. Pakka tosiaan sekoittui kokeneemmillakin lajintaitajilla, mutta kaikki pääsivät tekniikoissa jyvälle. Harjoituksia oli molempina päivinä kahdet ja kestoltaan nuo olivat 1,5 tunnin mittaisia.

Pidän kaikenlaisista tekniikoista, mutta yksinkertaiset asiat ratkaisevat otteluissa ja toimivimmat tekniikat ovat yleensä aina hyvinkin yksinkertaisia. Sain paljon uusia ideoita ja motivaatiota, elikkäs "motii" oman yksinkertaisen tekemisen työstämiseen.

Viikonlopun potkisleirin jälkeen maanantai-aamuna olin mukana Niko Puhakan ja Marcio Gracinhan otteluihin valmistavassa sparriharjoituksessa. 6x4 minuutin kestoisilla erillä otimme reipashenkistä vapaaottelua. Harjoituksen kovemman osuuden jälkeen kertailin edellisen päivän pystyottelutekniikoita säkillä vielä kevyen kuusi-minuuttisen.

Iltapäivä jatkui vapaaottelun parissa Helsingissä, kun kävimme harjoittelemassa Marcelo Giudicin seminaarilla. Alkupuoliskolla harjoiteltiin koko vapaaottelun pystypuolen yhdistelmiä sekä muutamaa erikoisempa kyynärpää tekniikkaa.

Viimeinen puolituntinen harjoiteltiin alasvientiä köysistä sekä seinää vasten. Hyviä yksityiskohtia kehänhallinnasta ja kaadoista jäi mieleen, joten varsin positiivinen fiilis jäi pääsiäisen viimeisestä harjoituksesta!

Kokonaisuudessan harjoituksien osalta mahtava neljä päivää! Lepäillessä harjoituksien jälkeen kotosalla löysin kovalevyltä vielä varsin laadukast videomateriaalia erään amerikkalaisen valmentajan seminaarilta. Voisi ajatella, että kamppailu-urheilua on ahmittu hyvissä määrin näille pyhille!

 

0 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...

Aamurinkki

Kirjoittaja: Joni Salovaara

Pitkäperjantai ja pääsiäisen pyhät edessä. Alkuviikosta otin vähän iisimmin ja pidin lepopäivänkin. Tarkoituksena jaksaa nyt pääsiäisen yli harjoitella hyvin. Eilen tosin oli vähän kovempi päivä ja tänä aamuna roppa on tukkoinen, mutta kyllä se tästä vielä heräitellään. Viikonlopuna salillamme on potkunyrkkeilyliiton kevätleiri johon aion osallistua. Vetäjänä tulee olemaan Jyrki Saario ja varmasti mielenkiintoinen viikonloppu potkiksen parissa.

Aamudrinkkini on varsin yksinkertainen, mutta toimiva. Macan mausta eivät kaikki pidä ja itse lisään joukkoon puristettua appelsiini mehua tai puristan itse muutaman aplarin. Pehmentää macan makua jännästi. Pidän aamulla kylmästä ja pirteästä juomasta joten pidä huoli, että elmän eliksiirisi elikkäs vesi on kylmää! Spirulinaa käytän tällähetkellä puristena(tabletteina), mutta sitkä tai muita viherjauheita voi sekoittaa suoraan juomaan. esimerkiksi Chlorellaa.

3 dl. Kylmää vettä

1-2 dl. Puristettua appelsiinia tai valmista mehua

Reilu rkl. macaa

Reilu tl. Camucamua ja msm- jauhetta

Viherjauhetta (spirulina,chlorella) vajaa rkl.

Blenderillä saa drinkin varmasti sekaisin.

Enerkistä pääsiäistä kaikille!

0 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...


Blogin kategoriat

8 blogaus(ta)
58 blogaus(ta)
11 blogaus(ta)
101 blogaus(ta)
36 blogaus(ta)
1 blogaus(ta)
7 blogaus(ta)
21 blogaus(ta)
22 blogaus(ta)
7 blogaus(ta)
7 blogaus(ta)

Uusimmat blogaukset

- lisännyt Anne Hämäläinen, keskiviikko, 16 touko 2012
- lisännyt Katarina Tunturi, maanantai, 14 touko 2012
- lisännyt Eveliina Tistelgren, sunnuntai, 13 touko 2012
- lisännyt Eero Hakala, sunnuntai, 13 touko 2012
- lisännyt Joni Salovaara, sunnuntai, 13 touko 2012
Joomla Templates and Joomla Extensions by ZooTemplate.Com
cocovi_logo

Uusin facebookissa

Banaani-mansikka Smoothie kaakaonibseillä (yhdelle)   - 8 kpl kokonaisia kaakaopapuja tai 2 rkl kaakaonibsejä - 3 banaania - 5 mansikkaa - 1/4 sitruuna - 1 valkosipulin kynsi - 1 rkl kylmäpuristettua...

Lisää>>