Tagi: Ruoka

Rakkauskeksit

Katja Kokko
Kirjoittaja: Katja Kokko

Maistoin tällä viikolla aamiaisella Sis. Delissä aivan ihania raakakeksejä. Sisäänrakennettu reseptinkehittely-automaattini käynnistyi välittömästi. Sis. Delin kekseissä oli rusinoita sattumina. Mietin mikä kaikkea muuta kekseihin voisi laittaa. Gojimarjoja, mulpereita, inkamarjoja, kaakaonibsejä... vain mielikuvitus on rajana! Minun kekseihini päätyi kuitenkin suomalaisia marjoja rusinoiden ja kaakanibsien seuraksi.

Keksien tekeminen raw foodin periaatteita noudattaen ei ole hätähousujen hommaa. Aloitin valmistelut keskiviikkona ja keksit valmistuivat vasta eilen! Hyvä puoli on kuitenkin se, että keksien tekeminen ei ole vaikeaa. Ainoastaan aikaa vievää. Mutta keksien kuivattelu raakakokin uunissa, eli kuivurissa, on hellävaraista puuhaa ja raaka-aineiden vitamiinit ja ravinteet säilyvät paremmin kuin uunissa paistamalla.

Kekseistä tuli mielettömän hyviä! Erään tuttavani sanoja lainatakseni nämä ovat kokoajan-keksejä. Koska niitä voisi syödä koko ajan. Eikä taatusti tarvitse kantaa huolta huonolaatuisista transrasvoista mitä kaupan hyllyltä löytyvät keksit yleensä sisältävät. Harmi etten saa itse nauttia näistä montakaan, vaan ne menevät lahjaksi rakkaalle ystävälleni ja vaihtokaupaksi piikkimatosta!

RAKKAUSKEKSIT

3 dl liotettuja tattarisuurimoita

3 dl liotettuja marcona manteleita

1,25 dl liotettuja ja kuivattuja seesaminsiemeniä

2 dl kultaisia pellavansiemeniä

ripaus kalaharin suolaa

2 rkl lucumaa

3 rkl hunajaa TAI agavea

3 tippaa steviaa

2 tl luonnonvaniljaa

1 tl macaa

2,5 dl kuivattuja karpaloita

2 dl pakastekuivattuja mustikoita

2,5 dl rusinoita

3 rkl kaakaonibsejä

Liota tattarisuurimoita yön yli runsaassa vedessä. Huuhtele huolellisesti. Liota manteleita yön yli ja huuhtele liotuksen jälkeen. Liota seesaminsiemeniä yön yli ja kuivata uudelleen kuivurissa muutama tunti. Voit myös jättää uudelleen kuivatuksen tekemättä. Jauha kuivatetut seesaminesiemenet kahvi- tai maustemyllyssä jauhoksi. Liota pellavansiemeniä yön yli, mutta älä huuhtele liotuksen jälkeen. Pellavansiemenet muodostavat hyvän liman, joka pitää keksit kasassa.

Laita tattarit, mantelit, pellavansiemenet ja jauhetut seesaminsiemenet monitoimikoneeseen ja hienonna tasaiseksi massaksi. Sattumia saa jäädä. Lisää mausteet ja sekoita muutamalla kierroksella. Lisää lopuksi sattumat, eli karpalot, mustikat, rusinat ja kaakaonibsit ja sekoita käsin.

Levitä taikina kuivurin alustalle noin sentin paksuiseksi levyksi ja kuivata 40 asteessa 48 tuntia. Voit käyttää kuivatteluun myös kiertoilmauunia, mutta tällöin suosittelen levittämään taikinan ohuempana.

Kuivata keksejä ensin yön yli ja kippaa ne sitten ylös alaisin ja jatka kuivattelua. Kun keksit pysyvät jo koossa, leikkaa ne haluamaasi kokoon ja jatka kuivattelua. Voit itse säädellä keksien kovuutta. Itse halusin rapeita keksejä ja siksi kuivattelin näin kauan, mutta toimivat hyvin pehmeämpinäkin.

2 kommenttia - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...
Viimeisimmät kommentit tässä blogauksessa.
Näytä kaikki
Katja Kokko
Kirjoittaja: Katja Kokko

Viime aikoina järjestämilläni kursseilla ihmiset ovat yhä enemmän olleet kiinnostuneita tavallisesta arkiruoasta kuin erikoisista raw food-herkuista. Monella terveellinen arkiruokailu tyssää inspiraation tai ajan puutteeseen. Eväät kannattaakin tehdä valmiiksi edellisenä iltana, jotta aamulla ne voi vain heittää laukkuun mukaan töihin lähtiessä. Avokadoa ei kannata pilkkoa salaatin joukkoon vielä illalla, vaan ottaa se mukaan kokonaisena ja lisätä salaattiin vasta lounastunnilla.

Herkullinen kastike on mielestäni edellytys salaatille kuin salaatille. Hyvällä soosilla pelastaa tylsänkin salaatin. Kannattaa opetella pari kolme hyvää soosireseptiä, jotka sujuvat ilman ohjeisiin vilkuilua ja varioida niitä sitten ajan myötä omien makunystyröidensä mukaan. Soosi kannattaa laittaa erilliseen pieneen lasipurkkiin ja sekoittaa salaattiin vasta juuri ennen syömistä. Jokainen tietää miltä maistuu yli yön soosissa lillunut salaatti.

Tässäkään salaatissa ei ole mitään ihmeellistä. Edulliset ja yksinkertaiset raaka-aineet. Soosi sen sijaan on se maun tuoja ja manteleiden ansiosta tekee koko ateriasta kaiken lisäksi täyttävän. Uskallan väittää, että tämän jälkeen on taatusti parempi olo kuin minkä tahansa työpaikkaruokalan lounaan syötyään. Ja viimeksi tänään lounassalaatilla Helsingin keskustassa käyneenä täytyy todeta, että turha maksaa ravintolan salaatista kymppiä, kun itse saisi yli puolet edullisemmin valmistettua sata kertaa herkullisemman salaatin.

SIMPPELI ARKISALAATTI

Palanen valkokeräkaalia

1/3 punaista suippopaprikaa

1 avokado

muutama lehti tuoretta korianteria

2 rkl kurpitsansiemeniä

2 rkl kuorittuja hampunsiemeniä

ripaus kalaharin suolaa

1 rkl sitruunan mehua

Suikaloi kaali ohuen ohuiksi siivuiksi. Ripottele päälle suolaa ja puristan sitruunan mehua. Puristele kaalia käsissä, kunnes sen rakenne pehmenee. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään. Kurpitsansiemeniä kannattaa liottaa muutama tunti, jotta niissä olevat entsyyminestäjät poistuvat ja keho saa hyödynnettyä arvokkaat entsyymit ja ravinteet. Märkiä siemeniä voi olla kurja syödä salaatissa, siksi siemeniä kannattaa liottaa suuri määrä kerrallaan ja kuivata sen jälkeen ne uudelleen joko kuivurissa tai uunissa alle 40 asteessa.

HERKKUSOOSI

1 limen raastettu kuori

1 limen mehu

1 dl marcona manteleita

1 dl Udo's öljyä

ripaus kalaharin suolaa

mustapippuria rouhittuna

ripaus valkosipulirouhetta

1 rkl omenaviinietikkaa

2 rkl oluthiivahiutaleita

1/3 tl chilijauhetta

1/3 tl korianterin siemeniä

1 tl dijonsinappia

1 tl hunajaa

loraus vettä

Liota manteleita 8 tuntia tai esim. yön yli. Valuta ja huuhtele mantelit liotuksen jälkeen. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja blendaa sileäksi kastikkeeksi. Valuta kastiketta salaatin päälle ja säilö loput kastikkeet lasipurkkiin ja käytä seuraavana päivänä.

1 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...
Viimeisimmät kommentit tässä blogauksessa.
Näytä kaikki

Tyrnijogurtti

Katja Kokko
Kirjoittaja: Katja Kokko

Olen aivan innoissani CocoVi-shopin uusista Udo's tuotteista, nimittäin probiooteista sekä entsyymeistä. Molempia sujahtaa yksi kapseli kurkusta alas heti herättyäni. Tyhjässä vatsassa probiootit muhivat parhaiten. Mutta niitäpäs voi käyttää muuhunkin, nimittäin ruoanlaittoon! Tarkemmin sanottuna hapattamiseen.

Maitohappokäyttäminen eli hapattaminen on yksi raakaravinnon kulmakivistä. Elävän ravinnon ensituleman aikoihin hapattamiseen käytettiin ns. uudistavaa juomaa eli rejuvelacia, joka on idätetystä viljasta valmistettua maitohappokäytettyä juomaa. Rejuvelacin valmistus vie aikaa noin viikon, mutta hapattamiseen on nopeampiakin tapoja, kuten maitohappobakteerikapselit eli probiootit.

Hapattamalla voi valmistaa mm. vegaanisia raw jogurtteja sekä juustoja. Sain eräältä Moments-blogini lukijalta tyrnimarjalahjoituksen ja mieleeni juolahti välittömästi ajatus tyrnijogurtista! Jogurtin pohjana käytin liotettuja cashewpähkinöitä, mutta yhtä hyvin olisivat kelvanneet liotetut ja kuoritut mantelit.

Raw jogurtin valmistuksessa hygienia on erittäin tärkeää. Tarvitset hapattamiseen tiiviin lasipurkin, joka on hyvä keittää tai laittaa uuniin ennen sen käyttämistä, jotta mahdolliset huonot bakteerit kuolisivat pois. Muutoin jogurtin valmistaminen ei ole mitään rakettitiedettä eikä vaadi tehosekoitinta ihmeellisempiä vempaimia. Tosin tehosekoitin olisi hyvä mahdollisimman tehokasta laatua, jotta jogurtista tulee silkin sileää. Lisää raw keittiön välineistä kirjoittelen lähipäivinä Momentsin puolelle.

Tyrnijogurtin myötä innostuin hapattelemaan vähän enemmänkin ja sekaan pääsi eräs toinenkin suomalainen supermarja, mutta siitä kuulette vasta ensi viikolla :)

TYRNIJOGURTTI

2 dl cashewpähkinöitä TAI manteleita

1 Udo's probioottikapseli

n. 1,5 dl vettä

Liota cashewpähkinöitä pari tuntia. Jos käytät manteleita, liota niitä 8 tuntia ja kuori mantelit liotuksen jälkeen. Kuoret irtoavat kevyesti sormilla puristamalla. Laita pähkinät tehosekoittimeen ja tyhjennä sekaan yhden maitohappobakteerikapselin sisältö. Lisää vettä noin 1,5 dl ja blendaa täydellä teholla aivan sileäksi. Veden määrää voit säädellä hieman, että saat sopivan jogurttimaisen koostumuksen. Jotkut tykkäävät paksummasta ja jotkut juoksevammasta jogurtista :) Hapattamisen aikana jogurtti kuitenkin paksuuntuu hieman.

Laita jogurtti puhtaaseen ja tiiviiseen lasipurkkiin ja anna sen seistä huoneenlämmössä 1,5-2 vuorokautta. Mitä pidempään annat jogurtin seistä, sitä happamampaa siitä tulee. Kannattaa aloittaa hieman miedommalla jogurtilla. Jogurtti turpoaa käydessään, joten lasipurkkia ei kannata laittaa ihan täyteen.

Hapattamisen jälkeen laita jogurtti tehosekoittimeen ja lisää joukkoon:

2-3 rkl tyrnimarjoja

1 rkl hunajaa TAI 10 tippaa steviaa

1 tl lucumaa

1/2 luonnonvaniljajauhetta

vettä tarvittaessa (jos haluat vielä juoksevamman koostumuksen)

Blendaa tyrnit sileäksi jogurtin sekaan. Nyt jogurtti on valmis! Ripottele päälle vaikkapa kuivattuja omenalastuja, gojimarjoja, kookoslastuja,rusinoita ja viipaloitua banaania!

 

1 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...
Viimeisimmät kommentit tässä blogauksessa.
Näytä kaikki

RAKASTU UUSIIN MAKUIHIN

Coco
Kirjoittaja: Coco

Ruoka puhuttaa mediassa ja työpaikan kahvipöydän ääressä. Karppaus on pinnalla, kuten myös lähiruoka, luomu ja superfoodit. Ravintoarvojen lisäksi on monta muutakin syytä valita lautaselleen murkinaa. Joillekin maku on tärkeä. Toiset haluavat paljon tuoretta ja värikästä ruokaa. Jotkut karppaavat ja eräät voivat hyvin syödessään kaurapuuroa ja hedelmiä. On myös eettisiä valintoja. Monet ovat kasvissyöjiä, toiset eivät voisi kuvitellakaan elämää ilman lihaa.

Oli miten oli, ruokatarjonta on monipuolisempi kuin koskaan. Kotimaan marjojen rinnalla on eksoottisia herkkuja kaukomailta rikastuttamassa ruokapalettiamme ja ilahduttamassa makunystyröitämme. Olitpa sitten urheilija, kotiäiti tai eläkeläinen, sinulla on täysi oikeus valita lautasellesi juuri niitä ruokia, jotka saavat sinut voimaan hyvin. Älä stressaannu lukuisista suosituksista ja ohjeista, vaan kokeile itse! Ole utelias ja rakastu uusiin makuihin. Miltä maistuu kookosöljy kaurapuuron päällä? Mitä kaikkea keksit valmistaa tattarista? Syötkö mieluiten gojimarjat kuivattuina vai keitätkö niistä teetä? Tärkeintä on, että kuuntelet kehoasi; mikä saa sinut hyrräämään?

Nauti ruoasta ja pidä huolta itsestäsi. Ole juuri sellainen kuin olet – upea omana itsenäsi.

Rentouttavaa ja herkullista viikonloppua kaikille!

Coco XOXO

 

1 kommentti(a) - Lisää oma kommenttisi
Lue lisää...
Viimeisimmät kommentit tässä blogauksessa.
Näytä kaikki


Blogin kategoriat

8 blogaus(ta)
58 blogaus(ta)
11 blogaus(ta)
101 blogaus(ta)
36 blogaus(ta)
1 blogaus(ta)
7 blogaus(ta)
21 blogaus(ta)
22 blogaus(ta)
7 blogaus(ta)
7 blogaus(ta)

Uusimmat blogaukset

- lisännyt Anne Hämäläinen, keskiviikko, 16 touko 2012
- lisännyt Katarina Tunturi, maanantai, 14 touko 2012
- lisännyt Eveliina Tistelgren, sunnuntai, 13 touko 2012
- lisännyt Eero Hakala, sunnuntai, 13 touko 2012
- lisännyt Joni Salovaara, sunnuntai, 13 touko 2012
Joomla Templates and Joomla Extensions by ZooTemplate.Com
cocovi_logo

Uusin facebookissa

Banaani-mansikka Smoothie kaakaonibseillä (yhdelle)   - 8 kpl kokonaisia kaakaopapuja tai 2 rkl kaakaonibsejä - 3 banaania - 5 mansikkaa - 1/4 sitruuna - 1 valkosipulin kynsi - 1 rkl kylmäpuristettua...

Lisää>>